Tuhoisaa myrkkyä

lauantai 30. marraskuuta 2019

Vuosi sitten syksyllä kävimme Järvenpäässä viikonlopun mittaisella avioliittoleirillä ja kirjoitimme silloin blogiimme kokemuksistamme tapahtumasta. Osallistuimme leirille koko perheemme voimin, ja oli ihana huomata, kuinka lapsetkin viihtyivät niin hyvin, että hyvä kun malttoivat kotiin lähteä.

E- Minulla on ollut toiveena, että kävisimme Parempi avioliitto Ry:n leireillä vähintäänkin kerran vuodessa. Viikonlopun, tai jopa viikon mittaisella leirillä. Koen sen paikaksi, jossa voimme oikeasti täysin keskittyä avioliittomme ja toisiimme ilman ulkopuolista stressiä.

Tänä syksynä oli siis jälleen aika suunnata vahvistamaan liittoamme vastaavanlaiseen tapahtumaan, tällä kertaa Lapualle, Lempeä lakeudella- avioparileirille. Lapset olivat kyllä tälläkin kerralla mukanamme, ja jälleen Parempi avioliitto Ry oli järjestänyt heille hoidon - iso kiitos vapaaehtoisille!


Tämä viikonlopun mittainen leiri järjestettiin Lapuan seurakuntaopistolla. Siellä oli neljä luentoa, ja aina ruokailun aikana olimmekin perheen kesken, mutta luennoilla keskityttiin vain parisuhteeseen. Nämä luennot olivat todella elämän makuisia ja koskettavia, koska puhujat puhuivat omasta kokemuksestaan hyvin avoimesti omien kipujensa ja voittojensa kautta.

Yksi luennoista oli kuitenkin meille puhuttelevuudessaan ylitse muiden paljastaen tuhoisan myrkyn, joka oli päässyt pesimään suhteeseemme - katkeruuden.

Suostunko sovintoon?- Anteeksi pyytäminen ja antaminen, oli luennon teema.
(Antti ja Ammi Pesonen)

T- Ajatukseni avioliittoleireistä ja tapahtumista on sellainen, että mielestäni niihin kannattaa osallistua ennaltaehkäisevästi, vaikka ei mitään varsinaisia ongelmia liitossaan kokisi olevankaan. Lapuan leirin alkaessa minulla oli vain yksi rukous: "Jeesus, en ite yritä nyt mitään, haluan vain olla ja kuunnella, mutta jos tahdot puhua mulle jotain näiden päivien aikana, niin haluan kuulla ja oppia. Jätän asian sun käsiin. Kiitos Jeesus."


Luentojen jälkeen olimme molemmat hieman ajatuksissamme kun jakauduimme pienryhmiin, päästen vertaistuen kautta syvällisempiin keskusteluihin. Pienryhmässä oli lisäksemme kolme muutakin avioparia joiden kanssa meillä oli muutamia yhdistäviä asioita, mitkä huomasimme keskustelujen edetessä.

E- Ennen leiriä minun oli vaikea olla Teemun lähellä. En pystynyt rentoutumaan halatessa, ja makuuhuoneen puolellakin fiilikseni oli jotenkin nihkeä. Aloin puhua ystävilleni negatiiviseen sävyyn Teemusta ja avioliitostamme, sekä arkemme haastavuudesta. Olin turhautunut ja väsynyt, sekä jatkuvasti negatiivinen. Muistan, kuinka näinä aikoina itkin enemmän kuin yleensä, enkä edes tiennyt syytä. Riitatilanteissa en enää tunnistanut itseäni, jotain oli pielessä.

T- Olin huomannut että vaimoni oli alkanut etääntyä minusta. Tässä oli jotain erilaista, hän oli loitonnut henkisesti, hän ei ollut enää läsnä minua ja meitä varten niin kuin ennen. Minusta tuntui että jotain on vialla, vaistosin jotain mitä en ollut aikaisemmin havainnut. Jotain oli tullut väliimme, enkä pitänyt siitä. Tuntui pahalta ja aloin huolestua asiasta. Rakkaani vaikutti kylmältä ja etäiseltä.

E- Muistan kuinka ystäväni sanoi minulle: "Eve, sun ajatuksesi kuulostavat aika katkerilta". Ajattelematta asiaa sen enempää totesin mielessäni: "Enhän minä koskaan katkeroidu? Voisinko minä muka olla katkera? Minähän olen antanut kaiken aina anteeksi.



T- Tuon kuluvan päivän aikana aloin ymmärtää, että kysymys ei ollut vain vaimostani joka olisi alkanut etääntyä, vaan Jumala paljasti myös oman sydämeni kylmyyden. Yllätykseni oli suuri: Ymmärsin, että sydämeeni oli päässyt pesimään katkeruuden juuri vaimoani kohtaan. Olin kätkenyt näitä tunteita ja tapahtumia sydämeeni. Koin kuinka Jumala paljasti tämän asian ja murruin. Samassa ymmärsin, että minusta oli tullut kovasydäminen häntä kohtaan. Vaimoni on herkkä nainen, mutta en ollut kohdellut häntä hänen arvoisellaan tavalla. Olin rusentanut häntä kuin ruusua, joka on juuri puhjennut kukkaan. Murruin, ja pyysin anteeksi katkeruuttani, joka oli alkanut myrkyttää itseäni ja avioliittoamme. Hetki oli puhdistava, vaikkakin se tuntui ensin kivuliaalta. Koimme Jumalan olevan läsnä ja ymmärsin samassa myös sen, että rukoukseni oli kuultu.

E- Ymmärsin, että olin katkeroitunut Teemulle vaikka olinkin antanut aina anteeksi, niin en siltikään ollut käsitellyt kaikkea sitä, mitä olisi ollut tarpeen käsitellä ja puhua. Olin sydämessäni katkeroitunut ja kovettanut sydäntäni Teemua kohtaan. Käytökseni vaikutti avioliittoomme, sillä en pystynyt olla Teemun lähellä, enkä päästänyt häntä lähelleni vaan sulkeuduin ja torjuin hänet. Se Eve, joka on aina ollut avoin ja luokseen kutsuva olikin yhtäkkiä nainen, joka työnsi puolisoaan pois päin.

Tuo luento, ja erityisesti sitä seuraavat pienryhmät, olivat muuttava tekijä ja olemme kiitollisia, että pääsimme jälleen aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jumala otti meidät kiinni katkeruudesta joka oli päässyt hiipimään avioliittoomme ja väliimme.


"Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi." (Hepr. 12:15)

Muita aiheita joita leirillä käsiteltiin: 

- Avioliiton vaiheet ja rakkauden tuhoojat
- Kommunikaatio ja tunteet
- Seksi- ja muut suhdetarpeet



E - Leirillä ehdottomasti parasta oli se, että jokainen ryhmäläinen oli avoin. Käsittelimme ryhmässä yhdessä kipeitä asioita sekä rukoilimme toistemme puolesta. Se, minkälainen pienryhmä oli teki leiristä uskomattoman hienon kokemuksen! Ilman Jumalaa katkeruus ei olisi paljastunut ja ilman ryhmän jäseniä, emme olisi sitä käsitelleet! Olen valtavan kiitollinen siitä, että saimme olla mukana leirillä!

Se vapaus, mikä katkeruudesta irti päästämisen myötä on tullut, on uskomaton! Pystyn olla vapaa Teemun seurassa ja otan hänet lähelleni. Makuuhuoneen puolella on lämpöä. Nykyään ristiriitatilanteissakin tunnistan itseni. Olen vapaa katkeruudesta ja se tuntuu hyvälle!


Edelliseen tekstiin, kokemuksistamme Parempi avioliitto Ry:n leirillä pääset: TÄSTÄ



Eve & Teemu

Treffit - arjen timantti

lauantai 11. toukokuuta 2019

Meiltä on joskus kysytty, että miksi laitamme lapset niin usein hoitoon päästäksemme treffeille? Miksi tarvitsemme niin paljon kahdenkeskistä aikaa?

Mielestämme kuitenkin käymme treffeillä harvoin. Voiko sitä edes käydä liian usein? Unelmamme olisikin päästä siihen, että viettäisimme vähintään kerran viikossa yhteistä aikaa, muuallakin kuin kotona. Silloin on se aika kun voimme puhua aikuisten kesken, eikä pienet korvat ole kuulemassa. Silloin on se aika kun nautimme vain toistemme seurasta, unohtaen kaiken muun. Treffit ovat kuin pienet juhlat kaiken arkisen keskellä.

Arjessamme on haasteellista järjestää kahdenkeskistä aikaa. Illat kuluvat usein siten, että lasten mentyä nukkumaan, kumpikin rentoutuu tehden omia juttujaan, sellaisia, joita lasten kanssa ei pysty tekemään - ei ainakaan samalla mukavasti rentoutuen. Silloinkin olemme toki kahden, mutta usein myös todella väsyneitä. Silloin ei erityisemmin tule panostettua yhteiseen aikaan. Kotona kahdenkeskinen aika on aivan erilaista kuin treffeillä.

Studio55:n artikkelin - "Tässäkö onnellisen ja pitkän liiton salaisuus? Lue vinkit!" - mukaan yksi salaisuus on: Viettäkää aikaa yhdessä!

Tämä voi kuulostaa itsestäänselvältä, mutta sitä se ei ole.

"Etsikää uusia keinoja touhuta yhdessä. Aktiivisena olette paremmassa kunnossa ja keskinäinen siteenne vahvistuu. Rentouttava iltakävely puolison kanssa vie päivän jännitystä ja kireyttä pois."

Uskomme, että yksi onnellisen avioliiton salaisuuksista on juurikin säännöllinen treffailu, yhdessä vietetty aika. Avioliitossamme puoliso on paras ystävämme, se, jonka kanssa haluamme viettää aikaa ja keneltä saa jakamattoman huomion.

- Teemu on minun paras ystäväni. Kerron hänelle kaiken ja haluan viettää hänen kanssaan aikaa. Hän on se joka ymmärtää, kuuntelee ja tukee minua. Samalla tavalla kuin ystävien kanssa vietetään aikaa, niin haluan viettää aikaa oman aviomieheni kanssa. Minulle ei riitä ainoastaan se, että olemme kotona ja hoidamme lapsia. Eikä sekään riitä, että katsomme takkatulta tai läppärin ruutua yhdessä. Haluan käydä kahdestaan ulkona, ilman lapsia. Muistella sitä, mihin hänessä rakastuin. Silloin kun olemme kahden, muistan keitä me olemme. Emme ole ainoastaan vanhempia, olemme aviopuolisoita. Minä olen vaimo, ja mieheni on minun aviomieheni. Sen unohtaa helposti arjen kiireissä.




Muutama viikko sitten pääsimme treffeille Seinäjoella erittäin suosittuun ja trendikkääseen kahvilaan, Valkoiseen puuhun. Lastenhoito järjestyi mummin avulla, ja kurvasimme kumit ulvoen Seinäjoen keskustaan. Laitoimme hieman parempaa päälle ja pidimme toisiamme kädestä - kyllä, mainitsemisen arvoinen asia. Nyt oli hetki, kun olimme aivan kahdestaan, vain toisiamme varten.

Valkoinen puu on perustettu vuonna 2009 Kauhajoella, Seinäjoella kahvila avattiin vuonna 2016. Olemme käyneet kahvilassa usein, mutta nyt kävimme siellä ensimmäistä kertaa treffeillä. Jos olet käynyt Valkoisessa puussa niin tiesitkö, että Valkoinen puu- nimi kuvastaa kristillistä arvopohjaa? Siinä puu symboloi toivoa ja elämää, sekä valkoinen iloa, kiitosta ja kirkkautta. Todella kaunis nimi kauniille kahvilalle! Myös toinen mistä haluamme mainita on: Palvelulupaus, jonka he lupaavat sivuillaan:

"Haluamme kahvilakokemuksen olevan kokonaisvaltainen elämys, jossa loistava asiakaspalvelu, kaunis sisustus, musiikki, kiireettömyys sekä aidot ja mutkattomat maut kietoutuvat yhteen luoden unohtumattoman kokemuksen."

Ja tämänkin voimme hyvin allekirjoittaa, sillä ainakin meidän treffeillämme tuo lupaus täyttyi täydellisesti!




Valkoinen puu tarjosi meille lounaan, sekä jälkiruoaksi kakkupalat ja erikoisjuomat.
Oli upeaa jutustella pöydän ääressä uusia makuja maistellen.

- Minä valitsin itselleni Kana Ceacar -salaatin, jonka tuunasin oman mieleni mukaiseksi. Salaatti oli täydellinen, ja siitä onkin tullut minun lempisalaattini. Olen käynyt syömässä samaisen salaatin viimeksi viime viikolla. Oli hienoa kun toiveitani kuunneltiin ja ne toteutettin!

 T - Treffit vaimon kanssa piristävät avioliittoa. Mikä olisikaan parempi tapa vaalia rakkautta ja romantiikkaa? Silloin keskitymme vain toisiimme, unohtaen kaikki muut ja paineet hetkeksi. Nämä hetket ovat myös hoitavia ja suhdetta parantavia. Haluamme pitää liekkiä yllä ja puhaltaa siihen, ettei se koskaan pääsisi sammumaan. Voin hyvällä omallatunnolla suositella Valkoista puuta niin ensitreffeille, kuin vanhoillekin pareille yhteiseksi ajanviettopaikaksi arjen piristykseksi. Ruokakin - tuoreeltaan leivottu kinkkupanini raikkaalla salaatilla - oli poikkeuksellisen maukasta!

Lounaan jälkeen maistelimme kakkupaloja. Valitsimme jälkkäriksi kakkupalat, joita emme aikaisemmin olleet maistelleet. Raikkaan appelsiini- suklaakakkupalan sekä capuccino- mantelikakkupalan. Appelsiini-kakkupala oli vegaaninen, gluteeniton sekä maidoton. Mantelikakku oli vähälaktoosinen sekä gluteeniton. Nam!

- On hienoa, että kahvilassa on huomioitu erinomaisesti myös erilaiset ruokavaliot. Vielä kun sieltä löytyisi sokeriton vaihtoehto niin olisin äärimmäisen onnellinen.



Treffit piristivät mieliämme erityisen paljon, ja siitä syystä saammekin yhteistyössä Valkoisen Puun kanssa arpoa teille lahjakortin Valkoiseen Puuhun!

Voit osallistua arvontaan Instagramissa:

@sinetiksi -sivulla.



Eve & Teemu

Ei tartte auttaa!

torstai 4. huhtikuuta 2019

"Kyllä mä ite pärjään, ei tartte auttaa." 

Mielestämme tämä lause kuvaa hyvin perisuomalaista mielenmaisemaa. Miksi avun vastaanottaminen on niin vaikeaa? Meillä Suomessa vaikuttaisi olevan todella syvälle juurtunut pärjäämisen kulttuuri. On nöyryyttävää kun joutuu pyytämään apua, ja jos on ottanut vastaan apua, voi jäädä tunne, että on jäänyt jotain velkaa. Samoin apua annettaessa odotetaan, että saisi sitten itse tarvittaessa takaisin vastapalveluksen. Tätä voisi kutsua "ehdolliseksi rakkaudeksi". Näin ei kuitenkaan Jeesus opettanut. Hän opetti rakastamaan, odottamatta mitään takaisin. Pyyteettömästi.

- Noin vuosi sitten heräsin Pasilan poliisivankilasta ilman kenkiä, yltä päältä veressä. Tämä herätys oli kaikkea muuta paitsi mukava, voit vain kuvitella. Perheemme auto oli moottoritien varressa lunastuskunnossa. Ajokortti ja työpaikka menivät samassa rysäyksessä. Raskaana oleva vaimoni odotti kotona. Olin hetkessä pilannut kaiken, täysin epäonnistunut.

Jouduimme akuuttiin taloudelliseen hätään. Minulla oli ollut ihan kohtuulliset tulot, mutta nyt se kaikki oli mennyt. Mistä saisimme rahaa? Miten selviäisimme?

- Kun ajattelen sitä hetkeä, kun aviomieheni saapui kotiin verisenä ja rähjäisenä, mutta niin nöyränä, huokaisen syvään. Tippa tulee linssiin. Sen hetken ilmapiiri oli pysäyttävä ja täynnä rakkautta. Tiesin, että siinä hetkessä kääntyi uusi sivu elämässämme. Kaikki vanha jäi taakse ja uusi alkoi. Vaikka se uusi tarkoittikin sitä, että toimeentulosta ei ollut tietoa. Oli velkaa, menot oli laskettu Teemun tulojen mukaan. Yhtäkkiä menot olivatkin suuremmat kuin tulot. Ei kukaan halua olla sellaisessa tilanteessa. Etenkään kuin perheessä on yksi pieni lapsi ja toinen on syntymässä parin kuukauden sisällä.

Raha ei tuo onnea, mutta se luo turvaa. Se luo turvallisuuden tunteen. Silloin kun rahaa ei ole niin alkaa stressi. Silloin yöunet kärsivät, ja jopa parisuhde voi alkaa voimaan huonosti, kun toimeentulosta ei ole tietoa. Hyvin useat parisuhteet loppuvat jos toiselta loppuu työt. Usein se osapuoli joka menettää työnsä, masentuu. Etenkin miehille työpaikan menetys on kova kolaus itsetunnolle.


- Minä olen luonteeltani sellainen, että minun on todella vaikea vastaanottaa apua, olen kyennyt sitkuttamaan pelkällä makaronillakin pitkiä aikoja. Nyt tilanne oli kuitenkin sellainen, että tekoni ei vaikuttanut ainoastaan minuun, vaan koko perheeseeni. Perheeni joutuisi kärsimään minun mokani takia. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nöyrtyä. Ylpeyteni oli lyöty, minä en pystynyt korjaamaan tilannetta yksin, tarvitsimme ulkopuolista apua selvitäksemme.

- Itse olen myös luonteeltani sellainen, että en osaa pyytää apua. On helpompaa vain ohittaa tilanne sillä, että tuo on liian kallis, tai että sori, mulla ei nyt oo rahaa lähteä vaikkapa leffaan. Se on helpompaa, kuin avata suunsa ja kertoa, että aivan oikeasti mulla on nyt huono rahatilanne, ei ole yhtään ylimääräistä millä mällätä. Nyt, tämän kaiken keskellä, olen uskaltanut avata ystävillemme tilannettamme.

Olen ymmärtänyt, että on helpompaa puhua ympärillä oleville ihmisille, kuin yrittää pitää kulissit väkisin pystyssä. Nyt uskallan sanoa sen ääneen, että me tarvitsimme - ja tarvitsemme edelleen - muiden apua. Sen ääneen sanominen oli aluksi vaikeaa, koska sitä niin toivoisi, ettei apua tarvitsisi pyytää, vaan kaiken voisi tehdä itse omin avuin. Luulen, että jos emme olisi puhuneet elämämme tapahtumista muille, tilanteemme ei olisi niin hyvä, kuten se nyt on. Se olisi ollut katastrofi.

Vuosi
sitten kun taloutemme romahti, kaikki näytti ensin haastavalle. Emme tienneet miten selviäisimme. Silloin päätimme, että puhumme tilanteestamme seurakuntamme pastorille ja pyysimme apua. Tuo päätös kannatti, sillä emme ole joutuneet olemaan yksin. Otimme riskin ja toimme kaiken valoon. On melkeinpä absurdia, että vaikka meillä nyt onkin huomattavasti vähemmän rahaa käytössämme, stressaamme rahasta huomattavasti vähemmän. Meillä on kaikkea riittävästi ja kaunis koti. Päivääkään ei ole tarvinnut olla puutteessa!

Meitä on kannettu, meitä on autettu uskomattoman paljon. Ystävät ovat auttaneet, ja saimme ystäviemme sponssauksella ostettua auton romuttuneet Mersun tilalle. Kerroimme avoimesti seurakunnassa ahdingostamme ja siihen johtaneista tapahtumista. Sieltä nousi useita ihmisiä avuksemme. Saimme seurakunnan kautta jopa "varamummon" ja ruoka apua, myös eräät ihmiset halusivat maksaa meille koko vuoden vaipat! Koimme valtavaa rakkautta seurakunnan taholta. On uskomatonta miten moni nousi rinnallemme tukemaan vaikeassa tilanteessa. Jumala vastasi rukouksiimme ihmeellisellä tavalla. Meille luvattiin, että meidän ei tarvitsisi elää nälässä, perheestä pidettäisiin huolta vaikka Teemu joutuisi vankilaan. Meiltä ei ole puuttunut ruokaa. Kaikkea on ollut riittävästi, välillä jopa runsaasti.

T - Onneksi nöyrryin. Olen sydämestäni kiitollinen seurakunnalle ja kaikkia meitä auttaneille. Me uskomme, että tämä apu, vaikkakin se tuli ihmisten kautta, mutta oli alkujaan Jumalalta, kiitos Jeesus! Jos tällainen pyyteetön rakkaus pääsee vaikuttamaan seurakunnassa entistäkin laajemmin, silloin ollaan rakkauden ytimessä. Jos sinä tarvitset apua, älä anna ylpeytesi olla esteenä avun pyytämiselle ja vastaanottamiselle. Otetaan rohkeasti vastaan, mutta annetaan sitäkin rohkeammin! Seurakunnan keskellä ei tulisi olla ketään joka kärsii puutetta. Häpeä, itsekeskeisyys tai ylpeys ei saisi todellakaan olla esteenä. Rakastetaan myös heitä, jotka eivät seurakunnassa käy, tai edes usko Jumalaan. Pyyteettömästi, ilman taka-ajatuksia. Se on rakkautta.

E - Tämä vuosi on ollut aivan uskomaton! Olemme selvinneet jokaisesta kuukaudesta, eikä meitä todellakaan ole jätetty yksin. Olemme saaneet kokea sen, että meitä rakastetaan. Kuluneen vuoden jälkeen haluamme rakastaa muita ihmisiä entistäkin enemmän. Mekin haluamme auttaa niin kuin meitä on autettu. Ihan tässä herkistyy, kun ajattelen tätä kaikkea.

Edelleen taloudellinen tilanteemme on hieman haasteellinen, sillä olemme kumpikin toistaiseksi kotona. Kaikkea on kuitenkin riittävästi. Haemme edelleen ruoka-apua mm. Seinäjoen helluntaiseurakunnan kautta. Rukoilemme, että myös töitä järjestyisi. Toivomme, että rakkaus saisi vaikuttaa laajemmin ja laajemmin Kristuksen seurakunnassa ja sen kautta. Ehkä vielä jonain päivä mekin saamme olla jakamassa ruoka-apua sitä tarvitseville. Herra yksin tietää. Annamme kaiken kunnian Jumalalle, Hän on Rakkaus, hän on hyvä!

Kiitos perhe ja ystävät! 
Kiitos Helsingin Saalem!
Kiitos seurakuntalaiset! 
Kiitos Rommy ja Mika! 
Kiitos tukiparillemme!
Kiitos varamummo!
Kiitos ruokajakelu!
Kiitos K-Supermarket Pähkinärinne!
Kiitos Seinäjoen Helluntaiseurakunta!

Kiitos blogin seuraajille! 
Kiitos jokaiselle yhteistyökumppanille! 

Kiitos Jeesus!

KIITOS!


Taustatietoa kirjoitukselle löytyy henkilökohtaisista blogeistamme:






Eve & Teemu

Minä teen täällä kaiken

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Hyvin usein kuulee keskustelua aiheesta:

"Mieheni ei tee kotitöitä."

Tämä on hyvin yleinen keskustelun aihe naisten keskuudessa. Mutta kuinka usein miehet valittavat siitä, että nainen ei tee kotitöitä? Onko niin, että ylipäätään miehet ovat tyytyväisempiä kuin naiset?
Valittaako naiset enemmän? Ovatko naiset tyytymättömämpiä?

Kun Googlaa sanan "kotityöt", löytyy lukuisia keskusteluja siitä, kuinka mies ei tee kotona yhtään mitään. Vastaan tulee paljon kysymyksiä, että: "Kuinka saisin mieheni tekemään enemmän kotitöitä? Mitä tehdä, kannattaisiko minun kenties erota, kun mies ei tee kotona mitään?"

Ehkäpä asia on niin, että ne miehet, jotka muuttavat suoraan kotoaan äitinsä helmoista vaimonsa helmoihin, eivät tee kotitöitä niin paljon kuin ne miehet, jotka ovat jo asuneet omillaan ja harjoitelleet itsenäistymistä.

- Minä olen aina ollut kova tekemään kotitöitä. Lapsuudessani olen huolehtinut myös sisarusteni huoneiden siivoamisesta. Minulle siivoaminen on itsestään selvyys. Rukoilin ja toivoin, että myös tuleva mieheni tekisi kotitöitä, ja että ne eivät olisi yksistään minun harteillani. Muistan, kun vielä seurustellessamme kävin Teemun luona, hän asui kimppakämpässä ja hän piti siivouspäivää. Kaikki matot oli poistettu ja hän oli pesemässä lattioita. Mielestäni mies on silloin seksikkäimmillään kun hän tarttuu imurin tai mopin varteen. Taisin rakastua tuossa hetkessä häneen yhä syvemmin.

Tällä hetkellä olemme kumpikin kotona. Kotona on lisäksi 5v. Aada, ja 8 kk Elia. Teemme kumpikin kotitöitä ja huolehdimme kodistamme yhdessä. Se on yksinkertaisesti tehokkainta ja tasapuolisinta. Meillä ei ole ennalta sovittuja rooleja, toimimme siten, mikä tuntuu luontevimmalta.

- Siitä huolimatta minulla on ollut hyvin usein mielessäni vääristynyt lause: "Minä teen täällä kaiken". Eihän se pidä paikkaansa. En todellakaan tee meidän perheessä kaikkea, mutta se on ollut sen hetkinen todellinen tunteeni.

Kun talossa on pieniä lapsia, etenkin pieni vauva, äiti on monesti hyvin väsynyt. Yöunet saattavat olla katkonaisia, ja imettävä äiti tarvitsisi paljon lepoa päivän aikana. Silloin kotityöt alkavat kasaantua päälle, ja naisesta työnjako saattaa tuntua epätasa-arvoiselta. Nainen saattaa kokea, että mies pääsee lomalle käydessään töissä, ja olettaa, että mies auttaa häntä lisäksi kotitöissä. Jos mies ei auta, se luo naiselle tyytymättömyyttä ja jopa masennusta.

Tällaisessa tilanteessa kaikkein tärkeintä on se, että nainen avaa suunsa ja kertoo, että hän tarvitsee apua. Ei kuitenkaan vaatien, mäkättäen tai raivoten, vaan tunteensa kertoen ja apua kysyen. Mäkätys varmasti ärsyttää miestä joka töistä tullessaan haluaisi hetken vain levätä, mutta saakin vastaansa nalkutusta. Myös miehestä tilanne voi tuntua epäreilulta. Hän voi kokea, että hänhän tässä tuo leivän pöytään, eikö se muka riitä?


- Jokunen viikko sitten olin ystäväni luona kyläilemässä viikonlopun ajan. Rentouduin, minulla oli mukava viikonloppu. Palasin kotiin sunnuntai- iltana, pari tuntia lasten nukkumaan menon jälkeen. Kotona silmäni osuivat heti keittiönpöydälle ja siellä lojuviin astioihin. Minulle tuli todella ärtynyt mieli. Menin pian nukkumaan ja seuraavana aamuna aloin tekemään kotitöitä kamalan kireällä fiiliksellä.

- Jäin siis lasten kanssa pariksi päiväksi yksin, meillä oli todella hauskaa! Itse olin tyytyväinen panostukseeni. Strategiani oli sellainen, että tein kotitöistä kaiken tarpeellisen. Pyykkäsin muutaman koneellisen, pesin astiat ja pyyhin pöydät ja lattiat useamman kerran päivässä. Myönnän, etten tehnyt mitään ylimääräistä, mutta huolehdin kaikesta välttämättömästä. Kun Eve tuli kotiin, ihmettelin, miksi hän oli niin äkäinen.

Aamulla hän alkoi avautua kotitöistä mitä en ollut tehnyt. Tiskitkin olivat pöydällä, mutta jostain syystä hän ei ollut huomannut, että tiskikone oli ollut päällä ja valmistunut vasta vähän ennen kuin hän tuli kotiin. Enkä enää illalla sitten jaksanut laittaa astioita takaisin kaappiin. Mutta olin tehnyt kaiken tarpeellisen! Minua otti todella kovaa päähän Even napina. En voinut käsittää, että miten hän kiinnitti huomionsa vain asioihin joita en ollut tehnyt, sivuuttaen kaiken mitä olin tehnyt. Minua ärsytti niin paljon, että kutsuin häntä ilonpilaajaksi. Eve taas stressasi kotitöistä niin että tunnelma muuttui ikäväksi.

E - Myönnän verranneeni tilannetta siihen, kun Teemu oli kotoa viikon poissa. Minulle oli todella tärkeää, että koti olisi kuin hotellihuone, Teemun palatessa kotiin. Siksi toivoin myös itse, että saisin palata kotiin, joka olisi vähintään yhtä siisti kuin itse olin siivonnut. Kuitenkin kun palasin kotiin ja näin astiat sekä mieheni makaavan sohvalla, petyin. Ajattelin automaattisesti, että enkö ole niin tärkeä, että ansaitsen yhtä siistin kodin, kuin Teemu.

Kuitenkin kun Teemu jutteli minulle sanoen: "Kun sä tulit kotiin, niin tänne tuli todella stressaantunut ilmapiiri. Meillä meni täällä tosi hyvin kun sä olit poissa." Tuo lause avasi silmäni näkemään sen, että minä todella stressaan kotitöistä. Juttelimme Teemun kanssa ja sanoin hänelle, että voisitko auttaa minua enemmän. Kerroin asioista joissa kaipaan enemmän apua. Tajusin, että en ollut koskaan aikaisemmin sanonut niistä. Olin pitänyt kaikki ajatukset vain omassa mielessäni ja puurtanut hampaat irvessä. Tajusin, että pidin edelleen kaikkia lankoja käsissäni. Edelleen tapahtui se sama, minkä kanssa kipuilin seurustelumme aikana.

T - "Eve, sun pitää päästää langat sun käsistä ja antaa myös mun tehdä asioita, aivan omalla tyylilläni ja aikataulullani. Enhän mä edes ehdi tehdä kaikkea missä voisin sua auttaa, kun sä oot jo tehnyt kaiken. Joskus on ihan ok istahtaa teekupin kanssa sohvalle ja pitää pieni tauko. Höllää vähän." Näin ohjeistin Eveä ja onneksi hän ymmärsi, mitä halusin sanoa.

Taisteltuamme asiasta sovimme, että olisi hyvä ottaa päivän aikana pieniä hetkiä omaa aikaa. Tämä olisi molempien jaksamisen kannalta hyvä asia. Ei ole mikään pakko juuri nyt korjata astioita, vaan aivan hyvin voi levätä hetken, ja jatkaa sitten kun on ensin hieman rentoutunut. Silloin kotityöt sujuvat pikemminkin vihellellen kuin otsa kurtussa.


"Älä puutu"

- Joku kohta jäi imuroimatta. Tiskikone on väärin täytetty. Pesukoneessa on väärän värisiä vaatteita. Kuulostaako tutulle? Toimitko sinä näin? Juttelin ystäväni kanssa aiheesta. Hänen on vaikea olla puuttumatta puolisonsa tekemiin kotitöihin. Lähes jokaiseen hommaan hänellä on jotain sanottavaa. Hän ei omien sanojensa mukaan voi olla puuttumatta. Hän tiedostaa, että tämä on ongelma. Jäin miettimään, että mitä tuollainen tekee parisuhteelle? Uskon, että se musertaa puolison ja saa tilanteen siihen pisteeseen, että toisen ei tee mieli tehdä enää mitään. Ei kenenkään tee mieli tehdä kotitöitä jos toisella on aina jotain negatiivista sanottavaa.

Jos nainen usein huomauttelee negatiivisesti miehensä tekemistä kotitöistä, se aiheuttaa miehelle kurjan fiiliksen. Jos tilanne jatkuu pitkään, mies ei lopulta enää halua yrittää, hän luovuttaa. Tällaisissa tilanteissa on tyypillistä, ettei mies halua enää tehdä niitä asioita, joita toivoisit. Hän ei halua sinulta neuvoja eikä negatiivista palautetta, vaan hän toivoo saavansa tyytyväisen palautteen. Ja se palaute on yksinkertainen kiitos. Mies tekee asiat omalla tavallaan. Ei sillä tavalla, miten nainen tekee.

T - Miesten ei myöskään tulisi ajatella, että kotityöt ovat vain "naisten hommia". Eihän siinä ole mitään järkeä, että toinen laiskottelee, ja toinen luhistuu taakan alle? Aikuiset miehet ottavat vastuun kodistaan ja ovat valmiita tekemään sellaisiakin kotitöitä mitä ei aina huvittaisi, eikä vain ns. miesten töitä. Kun molemmat osapuolet tulevat hieman vastaan, helpottaa se arkea merkittävästi. Naiset nalkuttakaa vähemmän, miehet, tehkää enemmän!

Meidän vinkki teille: Älä puutu. Anna olla. Sano vain kiitos, kun imuroit / täytit tiskikoneen, pesit pyykkiä tänään. Kiitä siitä, mitä toinen on tehnyt. Pidä mölyt mahassasi ja ilahduta puolisoasi. Kaikkea ei aina tarvitse sanoa.


Meillä kotityöt jakautuvat tällä hetkellä pääosin näin:

Teemu:

- Puutyöt (meillä takka on joka päivä käytössä)
- Takan lämmitys
- Pihan kolaus
- Roskien vienti
- Postin haku
- Autoon liittyvät työt
- Kaikki korjaustyöt
- Pöytien pyyhkiminen
- Lattioiden lakaisu

Eve:

- Ruoan laitto
- Elian soseiden teko
- Kaupassa käynti
- Kodin yleisilme, tavaroiden järjestely
- Autolla ajaminen, asioiden hoitaminen
- Pyykinpesu, viikkaus yms.
- Sänkyjen petaus

Yhdessä / vuorotellen:

- Imurointi
- Lattianpesu / siivous
- Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys


Ainahan nämä eivät tietenkään mene tämän kaavan mukaan, mutta useimmiten näin.



Ps.

Tiesittekö muuten, että tilastojen mukaan lasten työssä käyvät äidit käyttävät 12–13 viikkotuntia enemmän aikaa kotitöihin verrattuna työssä käyviin pienten lasten iseihin. Tästä pitäisi jokaisen pitää huoli, että tämä ei pääsisi tapahtumaan. Sillä perheessä pidetään yhdessä huolta lapsista, taloudesta ja kodista.

TÄNNE on koottu tilastotietoja naisten ja miesten ajankäytöstä, kotitöiden ja ansiotöiden sekä yksinolon aihepiireistä.


Eve & Teemu

Ajankäyttö puntarissa

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Seurustelumme alkuaikoina tutustuimme yhdessä erilaisiin parisuhdekirjoihin. Yksi näistä kirjoista, oli Gary Chapman: Rakkauden kieli -kirja. Luimme sitä iltaisin, sekä juttelimme aiheesta. Lukeminen onkin ollut yksi meidän yhteisistä harrastuksistamme, mutta avioliittomme aikana se on kuitenkin jäänyt varsin vähäiseksi. Aloitimme kyllä lukemaan myös erästä toista, Avio- Onnea kaikilla mausteilla -parisuhdekirjaa, mutta mielenkiintoiset TV-sarjat - ja some - veivät kerta toisensa jälkeen voiton, joten kirjojen lukeminen jäi lopulta kokonaan kesken.

Nyt kuitenkin olemme päättäneet skarpata asiassa, ja olemmekin aloittaneet jälleen lukemaan ja juttelemaan enemmän yhdessä. Nykyaikana älypuhelimista voi todella helposti tulla varsinainen parisuhteen aikavaras, joka yhteistä aikaa nakertaen, tuhoaa parisuhdetta hitaasti mutta varmasti. Näin ainakin, jos kapistuksesta tulee puolisoaan tärkeämpi. Ei näin.

Usein meillä kuitenkin käy juurikin niin, että älylaitteemme vievät sen ajan, mikä kuuluisi toisillemme. On vaikeaa laittaa puhelin sivuun, ja olla läsnä. Toinen suhteemme aikavaras on Macbook, josta on todella kiva katsella elokuvia ja yhteisiä sarjoja. Tätä teemme myös usein. Kyllä, puhumme tässä postauksessamme siis ensisijaisesti itsellemme.

- Minä nautin siitä, kun saan illalla selailla Instagramia, Facebookia, sekä jutella ystävieni kanssa. Huomaan kuitenkin, että hyvin usein se vie sen ajan, jonka haluaisin antaa meille yhdessä. Kuinka usein voisinkaan jakaa Teemulle omia ajatuksiani, jotka myös rakentaisivat suhdettamme, mutta sen sijaan lueskelen Facebookista siitä, miten huonosti muiden parisuhteissa menee.

T - Minun heikkouteni ovat hyvät TV-sarjat. Rakastan sitä, kun katsomme yhdessä ohjelmia. Ja se onkin varsin mukavaa yhteistä tekemistä, mutta käyttäessämme yhteisen aikamme useampana iltana viikossa vain sarjojen katseluun ja älypuhelinten selailuun, huomaan, että en enää jaksakaan keskittyä samalla tavoin juttelemaan vaimoni kanssa, kuin aikaisemmin. Monesti on käynyt myös niin, että katseltuamme yhdessä jotain sarjaa, Eve nukahtaakin kesken kaiken, mutta minä vielä jatkan jonkun toisen ohjelman katselua. Silloin peli on menetetty.



Entäpä jos aviovuode olisikin pyhitetty vain sinulle, puolisollesi ja jollekkin rakentavalle parisuhdekirjalle? Kirjalle, josta saisitte kumpikin avaimia parisuhteeseenne? 
Sellaisia avaimia, jotka tekevät parisuhteestanne entistäkin paremman. Kestävämmän ja eheämmän.

Saimme jokunen aika sitten Aikamedialta nipun parisuhdekirjoja. Olemme tutustuneet kirjoihin ja ajatelleet, että aloitamme lukemalla seuraavaksi kirjan:

"Miten auttaa lasta kasvamaan tasapainoiseksi ja eheäksi, oman arvonsa tuntevaksi ihmiseksi?

Kirja antaa eväitä turvallisten suhteiden luomiseen sekä vahvistaa perhesiteitä. Suhteista siiville – vanhemman oppaan on kirjoittanut joukko kasvatusalan ammattilaisia: Päivi Isoaho, Saara Kinnunen, Elli Meklin, Pekka Puukko, Elina Rautio sekä Kristiina ja Markku Virkkilä."

Meille tämä kirja on ajankohtainen, sillä perheessämme on kaksi lasta. Haluamme todella kasvattaa lapsemme niin, että heidän elämässään olisi turvallisia suhteita ja he tuntisivat oman arvonsa.

Jos haluat tutustua kirjaan enemmän, löydät kirjan TÄÄLTÄ.



Kutsumuspäiväkirja

"Kutsumuspäiväkirja on tarkoitettu sinulle, joka vielä etsit omaa paikkaasi. Kirja sisältää yli 80 itsetuntemukseen keskittyvää tehtävää, jotka antavat avaimia tarkoitukselliseen elämään yhdessä Jumalan ja lähimmäistesi kanssa. Tehtävien lisäksi päiväkirjassa on runsaasti tilaa muistiinpanoille, rukouksille, piirroksille ja skräppäykselle.

Teos on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä Kutsumuspäiväkirja-vlogin kanssa.
Kirjaa on saatavilla pinkillä ja turkoosilla kannella.

TÄSTÄ pääset Kutsumuspäiväkirja-vlogiin.


- Minä olen myös aloittanut lukemaan Kutsumuspäiväkirjaa. Kirja vaikuttaa hyvältä, mutta pelkään eniten sitä, että en saa käytyä kirjaa loppuun. Kirjan lukeminen ja tehtävien tekeminen sekä youtube videoiden katselu, vie aikaa ja sen löytäminen on tällä hetkellä hieman haastavaa. Tiedostan, että se on myös paljon itsestäni kiinni. Yritän kuitenkin kovasti!


Seuraavat kirjat ovat meillä jonossa, mutta näitä emme vielä ole aloittaneet. Odotamme innolla, että pääsemme tutustumaan myös näihin kirjoihin.


Rakkaus on väkevämpi

"Anna Lehtisen ja Anniina Jakosen yhteisteoksessa käsitellään rakkauden, avioliiton ja avioeron kipuja ja iloja. Kansien väliin on koottu todellisia ihmiskohtaloita ja elämäntarinoita, niin surua kuin iloa, pettymystä kuin toivoakin. Kaiken sen kutoo yhteen usko tosi Rakkauteen, häneen, joka on tullut etsimään ja pelastamaan juuri sitä, mikä on kadonnut."

Kirja on tarkoitettu jokaiselle, joka tahtoo rakastaa ja tulla rakastetuksi. Uskon, että tämä kirja on myös todella antoisa meidän avioliittoon. Takakannen perusteella kirja on todella kiinnostava. Uskon, että luemme tämän heti, kun saamme aloitettua ja lopetettua Suhteista Siiville -kirjan.

Löydät kirjasta lisätietoa TÄÄLTÄ


Tämä kirja ei ole elämässämme kovin ajankohtainen, mutta varmasti antoisa kirja monelle sellaiselle, joka on käynyt tälläisen elämän vaiheen läpi.

Matkapäiväkirja kuolemanlaakson läpi

”Rakas Priskilla. Suren sitä, että olet poissa luotamme. Menee luultavasti kauan – vuosia, ehkä vuosikymmeniä, ennen kuin saan oppia tuntemaan sinut. Ennen kuin saan kuulla äänesi ja pitää sinua jälleen sylissäni.”

Oman lapsen kuolema on pahimpia asioita, mitä ihminen voi kohdata. Tässä kirjassa Tanja Närhi avaa elämänsä vaikeimman vuoden tuntemuksia, kokemuksia ja pohdintoja: "Kuinka monta litraa kyyneliä on lapsen kuolema? Miten surun tervasta pääsee irti? Miksi Jumala ei paranna kaikkia? Miten Jumala oli sallinut tällaisen tilanteen?"

"Kirja on pienen lapsensa menettäneen äidin surupäiväkirja, mutta myös syvällinen teologinen tutkielma."

Löydät kirjan TÄÄLTÄ



Tässä vielä muita kirjoja, joita meiltä löytyy:


- Paremman avioliiton Rakkauspankki

- Luja ja Hellä Rakkaus

- Avio- Onnea kaikilla mausteilla

- Anteeksiantamisen yliluonnollinen voima

- 112 ajatusta elämästä ja perheestä

- 101 vinkkiä miten pidätte rakkautenne elävänä




Aikamedian avioliitto aiheiset kirjat löydät TÄÄLTÄ



* Yhteistyössä mukana:

AIKASHOP / AIKAMEDIA



- Eve & Teemu

Tuhoisaa myrkkyä

Vuosi sitten syksyllä kävimme Järvenpäässä viikonlopun mittaisella avioliittoleirillä ja kirjoitimme silloin blogiimme kokemuksistamme tapah...

© Sinetiksi • Theme by Maira G.