Parempaan päin, pienin askelin

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Riitojen selvittely vaatii kummaltakin osapuolelta epäitsekkyyttä. On katsottava itseään peilistä ja nähtävä myös ne omat virheet. On kestettävä se, kun puoliso kertoo sinulle, niitä ei niin mukavia puolia itsestäsi. Kumppani on sinun peilisi. Kumpaakaan ei auta se, että syyttelee toistaan. Jokaiseen riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Tämä on helppo ymmärtää, mutta vaikea sisäistää käytännössä. Me opimme riitatilanteista aina jotain uutta. Kerromme tässä postauksessa niitä asioista, mitä me olemme oppineet. Kokoajan mennään parempaa päin, pienin askelin.


- Pakeneminen on ollut minulla todella ikävä tapa. Olen pyrkinyt siitä parhaani mukaan eroon. En vieläkään osaa olla pakenematta täysin. Olen meidän suhteemme aikana pari kertaa lähtenyt ulos, mutta yleensä pakenen makkariin. Inhoan sitä itsessäni. Olen usein miettinyt, että mistä se johtuu. Uskon, että se johtuu tunteesta mikä tulee riitatilanteessa. Tunteesta, jota en kestä kohdata. Se tunne on niin iso ja hallitseva. Tuntuu, että jään sen tunteen alle ja se vie minut mukanaan.

Voisin kuvailla sitä siten, että hetkellisesti mieleni tekee kuolla, lähteä pois koko maapallolta. Se on niin voimakas tunne. Siinä hetkessä tarvitsen omaa tilaa, sillä olen niin haavoittuvainen, että jos toinen sanoo jotain ikävää tuntuu, että murenen palasiksi. Kun saan omaa tilaa ja saan itkettyä tunteeni hiljaisuudessa ulos, pystyn taas hengittämään ja ajattelemaan normaalisti. Sen jälkeen käperryn mieluusti toisen kainaloon ja puhun asiat halki.

- Olen prosessissa äkkipikaisuuteni kanssa, eikä se todellakaan ole helppoa. Koen, että suunta on kuitenkin oikea. Minua on auttanut se, että ennen kuin räjähdän, pysähdyn hetkeksi ja kysyn itseltäni: Onko reaktioni oikeassa suhteessa tapahtuneen kanssa? Onko jokin vaimoni toiminnassa tai hänen sanavalinnoissaan todellakin sen arvoista, että pitäisi alkaa räyhäämään tai tiuskimaan? Mitä minä sillä voitan? Voisiko vika sittenkin olla minussa eikä hänessä? Kuvittelen itseni hänen sijaansa kuuntelemaan omaa karjumistani.

Muistutan itseäni siitä, miten herkkä vaimo minulla on. Hän ansaitsee parasta kohtelua, eikä kontrolloimattomat tunteenpurkaukseni missään nimessä ainakaan edistä suhdettamme. Minun ilkeät sanani todella satuttavat vaimoani, ja vaikka minä en niitä pohjimmiltani tarkoittaisikaan, saattavat ne jäädä pitkiksikin ajoiksi painamaan hänen mieltään. Vain minä itse olen vastuussa siitä mitä suustani päästän ja miten vaimoani kohtaan käyttäydyn, riippumatta siitä mistä riita milloinkin alkoi. Uskon, että tässä alamme olla asian ytimessä: Paremman riitelytavan löytämiseksi on aina ensin mentävä itseensä.

- Olen oppinut nousemaan Teemua vastaan, enkä alistu enää. Tämä on ollut pitkä prosessi, koska minun on tarvinnut ensin oppia tuntemaan häntä paremmin. Minun on täytynyt voida luottaa Teemuun, että uskallan puolustautua. Aikaisemmin ajattelin, että on helpompi olla vain hiljaa. Kävin kuitenkin taistelun itseni kanssa siitä, että tämmöisessäkö suhteessa minä todella haluan olla? Haluanko oikeasti alistua koko loppuelämäni? En etsinyt virheitä parisuhteestamme tai Teemusta, vaan pysähdyin miettimään itseäni.

Voisinko minä muuttua jotenkin ja tajusin, että kyllä voin ja muistin myös Teemun sanat:


"Älä alistu, vaan nouse minua vastaan". 

Ymmärsin, että minä voin alkaa näyttämään Teemulle, että minkälainen nainen olen. Minkälainen on se Eve, joka ei alistu vaan todella nousee taistelemaan! Nykyinen Eve onkin paljon parempi. Nykyään Teemua vastassa on vahva, ja tarvittaessa myöskin kovasanainen nainen.



Tämä kaikki kuvastaa hyvin sitä, miten kaksi täysin erilaista riitelijää opettelevat riitelemään oikein. Se vaatii paljon työtä, mutta ennen kaikkea anteeksi antavaa mieltä, sekä armollisuutta itseä ja kumppaniaan kohtaan. Suhteemme alkuaikoina välillemme syntyi jatkuvasti väärinymmärryksiä ja -tulkintoja. Emme me kyllä edelleenkään täysin "oppikirjan mukaisesti" riitele, mutta kokoajan opimme toisistamme lisää. Sitä kautta opettelemme myös riitelemään paremmin. Ilman myötätuntoa ja parempaa ymmärrystä kumppania kohtaan on mahdotonta riidellä rakentavasti, siksi puhumisen - sekä kuuntelemisen - tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

Se, että välillä räiskyy ja paukkuu rikastuttaa suhdettamme. Näin ajattelemme. Emme me kuitenkaan tykkää riidellä! Sovussa on ilman muuta paljon hauskempaa ja siihen tuleekin pyrkiä. Riitely itsessään ei myöskään ole mittapuu sille, että meneekö parisuhteessa hyvin taikka huonosti. Hyvin voi mennä vaikka riitelisi joka päivä! Riitely on väistämätön osa jokaista parisuhdetta. Se ei siis tarkoita sitä, että kumppanisi ei olisi oikea, Jumalan tarkoittama puoliso sinulle. Täytyy muistaa, että me kaikki tulemme erilaisista taustoista ja perheistä, ja jokaisella meistä on erilaiset tavat suhtautua asioihin. Älkää luovuttako, vaan nähkää toisenne toistenne kumppaneina myöskin niissä vaikeissa ja repivissä riidoissa. Usein avioliiton ensimmäiset vuodet ovatkin riitelyä riitelyn perään. Asenne ratkaisee.

***

Huom! Riitely on aiheena niin laaja, että päätimme kirjoittaa siitä trilogian. Ensimmäisessä osassa, Repivän raadollinen riitely, käsittelimme sitä, millaisia me olemme riitelijöinä. Kirjoitukseen pääset TÄSTÄ LINKISTÄ. Toisessa osassa kuvailimme ENSIMMÄISTÄ RIITAAMME. Paremman kokonaiskuvan saamiseksi suosittelemme lukemaan kaikki aihetta käsittelevät tekstit. 

Kuvat: Anni Enqvist



Eve & Teemu

Ensimmäisen riidan roihahdus

torstai 22. marraskuuta 2018

Ensimmäinen iso riitamme roihahti melko pian tutustumisemme jälkeen, heti ensimmäisellä yhteisellä ulkomaanmatkallamme Virossa. Reissuun lähdimme kahdestaan, sillä halusimme keskittyä vain toisiimme.


T - Minulla oli takanani raskas työpäivä, enkä ehtinyt missään vaiheessa levätä, kuten minulla yleensä on tapana. Tämän lisäksi meillä oli kauhea kiire laivaan, ainakin Even mielestä, ja pinnani alkoi kiristyä hänen panikointinsa ja hoputtamisensa takia. Itse hän seisoi ulko-ovella valmiina kuin partiotyttö, minun vielä pakkaillessa viimeisiä tavaroitani. Mielestäni ehdimme kuitenkin oikein hyvin!

- Minua ärsytti Teemun viime tinkaan jätetty pakkaaminen, koska itsehän olen joka paikassa aina vähintään 15 minuuttia etuajassa. Laivassa Teemu oli todella hiljainen, ja halusikin ihan ensimmäiseksi mennä hyttiin ottamaan nokoset, kun minä taas olisin tahtonut pidellä häntä kädestä kiinni ja kiertää kaikki mahdolliset kaupat.
Neuvoteltuamme teimme kompromissin. Teemu vakuutteli minulle, että hän olisi paljon parempaa seuraa jos saisi torkahtaa edes hetkisen. Lepäiltyämme hytissämme jonkun aikaa, kiersimme kaupat. Kumpikin sai tahtonsa läpi, vaikkakaan asioiden järjestys ei ollut minulle ensin mieluinen. Teemu oli kuitenkin oikeassa, hän oli paljon parempaa seuraa pienten torkkujen jälkeen, ainakin hetken.

- Tallinnassa kävellessämme kohti hotelliamme, puhelimeni navigaattori meni tilttiin eikä suostunut toimimaan oikein. Kokeilin monta kertaa uudelleen, mutta ei. Olin jo valmis paiskaamaan koko vekottimen jorpakkoon. Tuskaani ei helpottanut yhtään se, että Eve neuvoi vieressäni että mihin suuntaan meidän hänen mielestään kuuluisi mennä. Kaiken kukkuraksi hän oli oikeassa, nyt muutama vuosi myöhemmin voin sen tunnustaa. Evellä on hyvä suuntavaisto!

- Teemu oli selvästi hukassa ja minä päättäväisesti muka tiesin, että mihin meidän pitäisi mennä. Tämä taas ärsytti Teemua. Hän olikin jo vähällä rikkoa puhelimensa ja tilata taksin. Minä taas jatkoin kävelyäni eteenpäin ja olin aivan hiljaa. Myönnän, että Teemun äkkipikaisuuteen tuli aivan uusi ulottuvuus. En ollut aikaisemmin nähnyt hänestä tätä puolta. Siksi minä olin hiljainen ja jopa pelkäsin.

Loppumatka sujui hiljaisesti, mutta kaikesta huolimatta löysimme perille. Hotellilla emme edes jutelleet, vaan kumpikin nukahti omaan sänkyynsä. Seuraavana päivänä puhuimme asiat halki ja purimme fiiliksiämme avoimesti. Pyysimme ja annoimme anteeksi. Loppujen lopuksi nauroimme tapahtumille, ja jälkimmäinen puolisko ensimmäisestä yhteisestä matkastamme sujuikin ihanasti toisiamme halaillen ja pusutellen.



Puolisen vuotta ensimmäisen riitamme jälkeen suhteessamme alkoi selvästi raskaampi ajanjakso, riitelimme lähes päivittäin. Parisuhteemme niin sanottu "hioutumisvaihe" alkoi hyvin nopeasti. Olimme ottaneet sen askeleen, että uskalsimme näyttää tämän hieman ikävämmän puolen itsestämme, uskalsimme näyttää toisillemme sen, miten riitelemme. Kaksi erillistä ihmistä alkoivat hioutua kuin yhdeksi timantiksi. Tämä vie aikaa, mutta me kestimme nämä riidat, vaikka se olikin välillä todella raskasta. Anteeksiantaminen ja -pyytäminen ovat avainasemassa. Hioutuminen tekee kipeää.

Nykyään nämä menneet tapahtumat kuitenkin lähinnä naurattavat. Muistamme kaiken kuin eilisen päivän. Olemmekin jälkeenpäin jutelleet, että voi miten eri tavalla ja paremmin sitä olisikin voinut silloin toimia! Olimme seurustelleen vasta noin kuukauden, joten hädin tuskin tunsimme toisiamme. Ei sitä silloin vielä tiennyt, että mitkä asiat ovat niitä, mitkä kumppania itsessä ärsyttävät. Onneksi juttelimme asiat halki, se on ehdottomasti parasta meidän avioliitossamme, me puhumme aivan kaikesta.


***

Huom! Riitely on aiheena niin laaja, että päätimme kirjoittaa siitä trilogian. Ensimmäisessä osassa, Repivän raadollinen riitely, käsittelimme sitä, millaisia me olemme riitelijöinä. Kirjoitukseen pääset TÄSTÄ LINKISTÄ.

Vinkki: Lue lisää ensimmäisestä matkastamme henkilökohtaisista blogeistamme:
Hattarapilven varjossa - SYKSYÄ KARKUUN
Ikuinen optimisti - ROMANTTINEN JUMALA

EDIT: 23.11.2018 Korjattu muutamia kielioppivirheitä.

Kuvat: Anni Enqvist



Eve & Teemu

Repivän raadollinen riitely

maanantai 19. marraskuuta 2018

Riitely. Tuo elämän eliksiiri, jota jokainen parisuhde pitää sisällään, enempi taikka vähempi. Niin luonnollinen ja arkipäiväinen asia, joka voi olla repivän raadollista, taikka parhaimmillaan jopa rakentavaa ja ilmapiiriä puhdistavaa.


Millaisia riitelijöitä me olemme?


- Kun Eve suuttuu tai loukkaantuu, hän poistuu paikalta. Hän saattaa myös kääntää selän, vetäistä peiton korviin ja pitää mykkäkoulua. Pienemmissä kinasteluissa tällainen "prinsessamainen" käytös on mielestäni joskus jopa söpöä, mutta sodan ollessa täydessä käynnissään, myös aseet ovat kovemmat ja pelisäännöt muuttuvat. Even paetessa paikalta, minä provosoidun. En osaa antaa asian vain olla. Olen todella "raaka" riitelijä, ja myönnänkin heti alkuunsa, että minulla on edelleenkin paljon opittavaa tässä vaikeassa lajissa. En tykkäisi riidellä itseni kanssa.

- Teemu tulistuu todella ärhäkästi räjähtäen, kuin tulivuori. Räjähdys on useinmiten karjaisu, ilkeät sanat tai paukautus nyrkillä pöytään. Joskus hän saattaa töksäytellä ikävästi, kiroilla ja sanoa asiat jopa "liian" suoraan. Räjähdyksen jälkeen hän onneksi myös leppyy yhtä nopeasti kuin suuttuukin, ja pyytää heti anteeksi.


E - Seurustelumme alkuaikoina minä olin todella alistuva Teemun ärähtäessä. Menin paniikkiin ja lukkoon, en tiennyt miten olla. Olen joskus kärsinyt paniikkikohtauksista, silloin minulle puhkesi päälle kylmä hiki ja menin aivan lukkoon. Onneksi sitä vaivaa ei enää ole, koska tunnemme toisiamme kokoajan enemmän. Minulla on myös se paha tapa, että saatan ensin torjua Teemun anteeksipyynnöt, sillä haluan pitää tunteestani kiinni. Jollain tavalla minulle on tärkeää nähdä kumppanistani myös se puoli, että hän joutuu anelemaan minulta anteeksi. Lepyttyäni annan kyllä anteeksi ja myöskin pyydän itse anteeksi. Tottakai tämä menee joskus toisinkin päin niin, että minä pyydän ensin anteeksi, mutta en sentään joudu anelemaan, eikä Teemu mökötä.

- Even alistuva käytös sai minut alkuunsa tuntemaan itseni täysin paskaksi, riidan jälkeen oloni oli henkisesti tyhjä. Onneksi me lopulta puhuimme asiasta! Halusin nähdä Even nousevan minua vastaan, en pelkäävän ja alistuvan. Suorastaan kerjäsin sitä, koska riitelymme ei tuntunut tasapuoliselta. Lopulta hän ymmärsi mitä yritin sanoa, ja eräässä riidassa hän huusikin minulle ja käski minun pitää turpani kiinni. Vaikka riidellessä tämä ärsyttikin, niin pohjimmiltaan se tuntui hyvältä!



Tästä huomaa hyvin sen, miten erilaisia riitelijöitä me olemme. Kumpikin meistä on oppinut elämässään tietynlaisen riitelymallin. Siinä missä toinen pelkää puolisonsa räjähtämis herkkyyttä, niin toinen inhoaa hänen selän kääntämistään. Kumpikin toimintamalli on pohjimmiltaan todella loukkaavaa ja ärsyttävää.

Me olemme sellaisia riitelijöitä jotka syttyvät nopeasti. Riitelijöitä, jotka uskaltavat sanoa oman mielipiteensä ärhäkän napakasti.  Olemme kumpikin oppineet riitelemään lapsuuden kodeissamme sisarustemme kanssa, joita meillä molemmilla on kolme. Siinä on todella saanut pitää puoliaan! Voitte vain kuvitella miten rikkaita meidän riitamme ovat, etenkin verbaalisesti! Ja kun kummallakin on se tyyli, että minä jos joku voitan tämän väittelyn, minä olen oikeassa. Eräs riitamme päättyikin naurun purskahduksiin, kun jouduimme tunnustamaan toisillemme: Ei vitsit sä oot hyvä! Riitelyä ei siis mielestämme myöskään aina kannata ottaa niin kovin vakavasti.

Joku viisas on sanonut, että riidellessä tulisi aina pyrkiä siihen, että riidellään asioista, ei toisiaan vastaan. Tässä meillä on vielä paljon opettelemista. Riidan lopuksi olemme kuitenkin armahtavaisia toisiamme kohtaan. Emme ole pitkävihaisia, vaan annamme sekä pyydämme nopeasti anteeksi. Vaikka riita olisi kuinka repivä tahansa, niin me pyydämme ja annamme joka kerta anteeksi. Joskus, vaikkakin todella harvoin, meillä on kyllä sellaisiakin hetkiä, että menemme riidoissa nukkumaan. Emme ole täydellisiä. Opettelemme koko ajan. Pyrimme kuitenkin aina mahdollisimman pian sopimaan riitamme.

***

Riitely on aiheena niin laaja, että päätimme kirjoittaa siitä trilogian. Toinen osa, jossa kerromme millainen meidän ensimmäinen iso riitamme oli, julkaistaan torstaina 22.11.2018. Kolmannessa osassa käsittelemme sitä, mitä olemme riitelystä oppineet. Pysy siis kuulolla!

Kuvat: Anni Enqvist



Eve & Teemu

Yksikin avain tekee meistä vahvemman

maanantai 12. marraskuuta 2018

Aloitettuamme seurustelun, aloitimme myös keskustelun parisuhteemme liekin ylläpitämisestä. Olemme kumpikin yhtä mieltä siitä, että parisuhdetta ja etenkin avioliittoa tulisi pitää tärkeimpänä suhteena, ja siihen jos mihinkä tulisi panostaa. Olemme yhtä mieltä myös siitä, että avioliitossa on oltava epäitsekäs ja asetuttava usein puolison saappaisiin. Mietimme, että voisimmeko saada lisää avaimia avioliittoomme ja mistä niitä löytäisimme. Pian alkoikin vahvistua ajatus osallistumisestamme jollekin Parempi avioliitto Ry:n leireistä.

Parempi avioliitto Ry:n seminaareissa pyritään kriisien ennaltaehkäisemiseen, sekä ratkaisemaan jo syntyneitä ristiriitoja. Heidän toiminnassaan on parisuhdeseminaareja, leirejä, ja lisäksi myös miehille ja naisille suunnattuja erillisiä tapahtumia. Parempi avioliitto Ry:n työ on valtakunnallista kansalaisjärjestötoimintaa, ja sitä pidetään yllä vapaaehtoisvoimin. Heidän toimintansa on suosittua, sillä he ovat järjestäneet erilaisia seminaareja jo neljänkymmenen vuoden ajan. Pakko arvostaa! Parasta heidän toiminnassaan on ehdottomasti se, että nämä leirit eivät ole pelkästään parisuhdetapahtumia, vaan ne ovat koko perheen leirejä. Vanhemmille on luennot sekä ryhmät, lapsille on järjestetty samanaikaisesti oma lastenleiri.
Eikös kuulostakin melko ainutlaatuiselta?

Yritimme jo viime keväänä osallistua seminaariin, jossa lasten psykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen oli pitämässä luentoa, mutta se olikin jo täynnä. Nyt syksyllä kuitenkin pääsimme Järvenpään syysseminaariin mukaan. Jari Sinkkonen oli tälläkin kerralla mukana pitäen yhden luennoista, me todella tykkäsimme! Kiitos.



Ensimmäisen luennon aiheena oli:

- Tahdomme yhä - Pitkän avioliiton pilareita

Myöhempien luentojen aiheina oli:

- Mitä jos puoliso ei vain ole puhuvaa sorttia? - Erilaiset kommunikaatiotavat suhteen voimavarana 

- Hoitava parisuhde - Voiko kiintymysmalli muuttua aikuisuudessa? 

- Ahnas aikavaras - Somen vaikutukset parisuhteessa



Mielestämme seminaarin parasta antia oli ehdottomasti luentojen jälkeiset pienryhmät. Kokoonnuimme aina samalla porukalla, jokaisen luennon jälkeen. Meidän lisäksemme ryhmässä oli ylläpitäjät ja kaksi muuta avioparia. Meidän ryhmäämme yhdisti se, että me kaikki olimme menneet naimisiin viimeisen parin vuoden sisällä. Toki ryhmän ylläpitäjät olivat olleet naimisissa jo huomattavasti pidempään, noin 10 vuotta. Kävimme läpi luentoja sekä ryhmätehtäviä. Mietimme omaa parisuhdettamme, keskustelimme hyvin avoimesti parisuhteista, todella henkilökohtaisella tasolla. Avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä oli helppoa jutella. Puhuimme riidoista ja ristiriidoista, sopimisesta ja anteeksiannosta.

Erään ryhmätapaamisen jälkeen meille kuitenkin puhkesi raju riita, kun lähdimme viemää lapsia takaisin hoitoon.

T - Eve pyysi minua ottamaan hänestä muutaman valokuvan, asettuen itse puun alle poseerausasentoon. Tsuumaillessani kameralleni sopivaa kuvakulmaa, kävelinkin epähuomiossa päin noin polven korkuista kiveä, joka iskeytyi erittäin kovalla voimalla suoraan sääriluuhuni. Kaiken lisäksi olin jo valmiiksi hieman pahalla tuulella eräästä toisesta asiasta, ja nyt suuttumukseni purkautui kivun saattelemana vaimooni:
"Ai per**le! Mitä säkin siinä vain toljotat, olisit voinut sanoa jotain, kun kerran näit että kävelen suoraan tuohon kiveen!" Tähän väliin minun on hieman kiillotettava sädekehääni: arjessa minulla ei ole tapana kiroilla tai haukkua, mutta jos suuttumukseni menee yli "tietyn rajan", saatan olla erittäin paha suustani. Teen jatkuvasti töitä sen eteen, etten suuttuessani loukkaisi sanoillani.

E - Olin kauhuissani siitä, miten Teemu sanoi yhtäkkiä minulle niin rumasti. Minulla oli ollut hyvä fiilis päällä, enkä huomannut Teemusta, että hänen mieltään ärsytti jokin asia. Yhtäkkiä hän vain täräytti noin ilkeän kommentin! Järkytyin ja aloin itkemään. Minulla on ollut totuttelemista hänen kielenkäyttöönsä suutuspäissään. Onneksi hän kuitenkin leppyy yhtä nopeasti kuin suuttuukin. Lähdimme tilanteen jälkeen eri suuntiin. Teemu meni pyörimään ympyrää Elian kanssa rattailla, kun minä taas lähdin Aadan kanssa keinumaan, jonka jälkeen pääsimme viemään lapset hoitoon. Teemu katosi hakemaan kahvia, ja toi minulle samalla mansikkasuukon. Hän pyysi anteeksi, ja asia oli sovittu. Kotimatkalla vielä keskustelimme asiasta ja kaikki oli hyvin. 


Myös käytännön järjestelyt toimivat kuin junan vessa!

Lastenhoito oli järjestetty vapaaehtoisvoimin päiväkoti Valona:ssa, aivan seurakuntaopiston vieressä.  Lapset saivat hoidossa tukea toisistaan, sillä heillä oli kaksi omaa hoitajaa. Hoitajat olivat nuoria tyttöjä, jotka vaikuttivat erittäin hyvin lasten kanssa toimeen tulevilta. Aada jäi hoitoon mielellään, eikä jäänyt itkemään peräämme. Lähetimme tekstiviestillä kaikki Eliaa koskevat tarpeelliset tiedot toiselle hoitajista, kaikki toimi loistavasti! Näin myös äiti sai mielenrauhan vauvan käsittelyä ajatellen.

Seminaarissa järjestettiin myös iltaohjelmaa, jossa pääsi harjoittelemaan paritanssia, kuuntelemaan Stand up koomikko Mikko Vaismaata, sekä viettämään kahdenkeskistä aikaa. Meidän oli kuitenkin lähdettävä lasten vuoksi aikaisemmin kotiin, joten emme pystyneet osallistumaan iltaohjelmaan ollenkaan. Haaveenamme onkin, että pääsisimme vielä joskus vastaavaan seminaariin kokonaan ilman lapsia. ;) Ehkä silloin saisimme seminaarista vielä enemmän irti?

Suuri kiitos Parempi avioliitto Ry:lle, että pääsimme mukaan syysseminaariin. Kiitos hyvin järjestetystä seminaarista, lastenhoidosta sekä maittavasta ruoasta. Kiitos, teette hyvin ainutlaatuista ja tärkeää työtä! Voimme hyvällä omalla tunnolla suositella Parempi avioliitto Ry:n tapahtumia aivan kaikille. Toivottavasti nähdään siellä!

Kuvat: Dom Prantl



Eve & Teemu

Ajankäyttö puntarissa

Seurustelumme alkuaikoina tutustuimme yhdessä erilaisiin parisuhdekirjoihin. Yksi näistä kirjoista, oli  Gary Chapman: Rakkauden kieli  - k...

© Sinetiksi • Theme by Maira G.