Ikävääkin ikävämpi ikävä

Pitkät erojaksot voivat olla parisuhteessa haasteellisia, vaikeita sekä raskaita. Niissä kuitenkin piilee se hyvä puoli, että useimmiten ne vahvistavat parisuhdetta. Tätä ei kuitenkaan osaa ajatella silloin, kun ikävä on valtava. Silloin, kun toinen lähtee hetkeksi pois, on pakko pysyä vahvana, vaikka se ikävän tunne kuristaisikin kurkkua. Ei ole mahdollista vain maata sängyssä ja vajota itsesääliin, varsinkin jos kotona on myös lapsia huolehdittavana. Tällainen käytös ei ole myöskään oikein kumppaniaan kohtaan. Joskus ikävä on vain pakko kääntää voimavaraksi. Toisaalta se tunne on myös ihana, etenkin jos suhteen luottamus on kunnossa.

- Viime viikolla Teemulle tuli yhtäkkiä työtarjous Helsingistä. Hän oli lähdössä muutamaksi yöksi pois kotoa. Tämä tarkoitti sitä, että jäisin lasten kanssa yksin kotiin. Vielä ei tiedetty, että miten pitkästä ajasta olisi kyse, mutta vähintäänkin kolme päivää siinä menisi. Minua tämä ajatus hirvitti, koska olin jäämässä yksin isoon taloon. Olisi enemmän työtä, lumen kolaamista sekä takan lämmittämistä. Näin silmissäni jo todella väsyneen sekä hermohullun naisen. Aluksi minun oli vaikeaa olla Teemun puolesta iloinen, koska vaivuin epätoivoon ja jopa pelkoon. Yhtäkkiä näin itseni epäonnistujana sekä naisena, joka ei osaisi mitään. Kaikesta huolimatta olin kiitollinen siitä, että töitä järjestyi.

T - Olin todella innoissani työkeikastani! Juttelimme asiasta ja yhdessä sovimme, että otan työn vastaan. Varmistin myös, että Eve saisi kotona apua. Isäni lupasi tulla päivittäin lämmittämään takkaa, ja sovimme, että myös lasten hoitoon saisimme apua. Tein nuo päivät töitä kellon ympäri, enkä kiireisen aikatauluni vuoksi ehtinyt erikseen soitella vaimolleni, ja sitten kun olisin ehtinyt, niin käytin aikani lepäämiseen ja syömiseen.

Jotenkin ajattelin, että koko perheen yhteiset videopuhelut riittävät. Eve pahoitti siitä mielensä, ja minä sitten vuorostani harmistuin tästä. Ajattelin kärjistäen, että: "Eikö se nyt ymmärrä, että enhän mä täältä joka välissä pysty soitella". Minä taas olin iltaisin todella väsynyt ja laskeskelin, että mitä nopeammin saan työni valmiiksi, sitä nopeammin näen Even ja lapset. Tämä ajatus auttoi minua, mutta ei vaimoani. Kaiken lisäksi kävi ilmi, että työssä menisi pari päivää arvioitua kauemmin.



- Pillahdin itkuun, tieto että työ jatkuisi pidempään musersi minut. Olin väsynyt, turhautunut ja ikävä oli kova. Asiaa ei auttanut se, että puolivuotias valvotti ja esikoinen koetteli tunteitani päivittäin. Yritin nauttia jokaisesta hetkestä, mutta huomasin, että tunteeni olivat aivan sekaisin. 

Teemu teki töitä tosiaan kokoajan, ja minä todella yritin ymmärtää häntä. Hän soitti lapsille videopuheluita, mutta minäkin kaipasin myös omaa puhelua. Välillä teki mieli repäistä puhelin ja vuodattaa omat tunteeni. Huomasin olevani kateellinen lapsille? Ikävä sai minut käyttäytymään itsekin kuin pieni lapsi.

Ja koska emme jutelleet puhelimessa kahdestaan kertaakaan viikon aikana, minusta tuntui todella yksinäiseltä. Minun teki mieli raivota ja huutaa, mutta ymmärsin, että se ei ratkaise mitään. Minun piti päästä ikävän yläpuolelle. Purin kiukkuani ja ärsytystä ystävilleni. Ikävä sai minussa aikaan myös pelkoja, että mieheni ei enää välitäkään minusta.

T - Tiedän, että juttelu on Evelle todella tärkeää. Todellisuudessa ajan löytyminen puhelulle olisi ollut vain järjestelykysymys, mutta oletin Even ottavan tilanteen samoin kuin minäkin. Sen sijaan hän kirjoittikin minulle viestin, että:

"Kiva kun pidät suhdettamme itsestäänselvyytenä."

Tämä oli niin pöyristyttävä väite, että en uskonut hänen olevan edes tosissaan, joten erehdyin vielä vitsailemaankin asialla, enkä siksi ensin ottanut häntä todesta. Ajatukseni olivat niin kiinni projektissani, että samalla laiminlöin vaimoni tarpeita. Pysähdyin kuitenkin miettimään asiaa ja ymmärsin, että vaimostani tuntui oikeasti pahalle. Minusta taas tuntui siltä, että olin kuin puun ja kuoren välissä: Deadline lähestyi uhkaavasti, ja vaimokin oli tilanteeseen tyytymätön.

- Olin täynnä erilaisia tunteita, neljän seinän sisällä. Painolasti oli valtava. Huolehdin kaikesta yksin, joutuen sulkemaan omat tunteeni syrjään, koska jaloissa pyöri kaksi lasta, jotka tarvitsivat minua. Tuntui pahalle, että en saanut purkaa tunteitani miehelleni. Myönnän, että tuon edellisen viestin lähettäminen tuntui hyvälle. Sitä mieltä olin, ja mieheni läpät takaisin loukkasivat. Silloin päätin, että ei tässä ole mitään järkeä. En voi vaan laukoa tuollaisia viestissä, selittämättä mille minusta tuntuu. 

Kirjoitin tunteeni ylös, aivan kaiken. Ensimmäinen teksti oli kunnon vuodatus. Sen jälkeen aloin kirjoittamaan uutta viestiä, mistä näin itsekin perimmäisen syyn. Minulla oli valtava ikävä. Koen välillä vaikeaksi puhua omista tunteistani. En osaa sanoa yhtään mitään, ja silloin alan kirjoittamaan. Kirjoitan kaikki tunteeni ylös, ja välillä vasta silloin ymmärrän, että mikä minua vaivasi tai miltä minusta oikeasti tuntui. Itse olen naisena sellainen, että puhun ensin, ennen kuin ajattelen. Puhun usein kaikki ajatukseni ääneen. Nyt kirjoitin ajatukseni ylös ja lähetin Teemulle sähköpostia. Kirjoitin hänelle vielä viestin, että:

"Lähetin sinulle sähköpostia,
toivon että luet sen ennen kotiin tulemista."

T - Pohjimmiltamme ymmärsimme toisiamme tilanteessa kuitenkin melko hyvin, vain pientä hienosäätöä olisi tarvittu. Minä ymmärrän, että vaimollani oli stressi kodistamme, kun hän jäi lasten kanssa yksin, ilman muuta hän odotti puheluani ja ikävöi minua. Ja kyllä hänkin ymmärsi minua, ei hän vaatinutkaan mitään kuuta taivaalta, vain pientä huomioimista kiireestäni huolimatta. Asia voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta tällaisilla pienillä valinnoilla kuten kumppanille soittamisella, on varmasti paljon positiivisia vaikutuksia parisuhteeseen. Ja vaikka emme jutelleetkaan paljoa puhelimessa, puhelut perheeltäni piristivät ja voimauttivat minua. Luin Even lähettämän sähköpostin ajatuksella, kaikessa rauhassa paluumatkalla. Nyt ymmärrän jälleen vaimoani paremmin.

E - Teemun palatessa kotiin kaikki oli hyvin. Saunoimme keskelle yötä ja keskityimme vain toisiimme. Oli ihanaa, että rakas oli palannut takaisin kotiin. Kaikelle meinasi tulla turhan iso mittakaava, mutta kun kirjoitin kaiken mieltä painavan sähköpostiin, niin ikäväni helpotti. Silloin en kaatanut kaikkea sitä mieleni myllerrystä mieheni päälle, vaan hän sai palata perheensä luokse hyvillä mielin. Tämä toimi täydellisesti tällä kertaa. Aina se ei varmasti toimi, mutta tätä kannattaa kokeilla!



Ikävä todellakin saa aikaan suuria tunteita. Mies ja nainen tuntevat usein myös ikävän tunteen eri tavoin. Nainen kaipaa huomioimista, ja mies kaipaa läheisyyttä. Nainen toivoo sitä, että mies kuuntelee ja on läsnä. Miehen ikävää taas voi helpottaa se, että nainen lähettää itsestään kauniin kuvan. Mies saattaa saada tästä voimaa useaksi päiväksi ja palata ihastelemaan kuvaa, aina ikävän tullen. Näin ainakin meillä.

Joskus ikävä saa aikaan sellaisia tunteita, joita voi olla vaikeaa käsitellä. Erossa ollessa mittakaavoista voi tulla äärettömän isoja, vaikkakin kysymyksessä olisi oikeasti vain se, että kaipaa toista vierelleen. Toisaalta ikävä on myös ihana tunne, ja siinä on myös niitä hyviä puolia. Se nostaa esiin niin paljon erilaisia tunteita, että silloin suhdetta tulee myös hoidettua aivan eri tavoin, kuin normaalin arjen keskellä. Erossaoloajan jälkeen on myös todella ihanaa nähdä toinen. Silloin tekee mieli vain halata ja suukotella. Silloin tulee puhuttua paljon lempeämmin toiselle, ja otettua toinen huomioon paremmin. Pienillä asioilla voi tehdä paljon!

Kuvat: Sini kärppä



Eve & Teemu

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Treffit - arjen timantti

Meiltä on joskus kysytty, että miksi laitamme lapset niin usein hoitoon päästäksemme treffeille? Miksi tarvitsemme niin paljon kahdenkeski...

© Sinetiksi • Theme by Maira G.