Ajankäyttö puntarissa

Seurustelumme alkuaikoina tutustuimme yhdessä erilaisiin parisuhdekirjoihin. Yksi näistä kirjoista, oli Gary Chapman: Rakkauden kieli -kirja. Luimme sitä iltaisin, sekä juttelimme aiheesta. Lukeminen onkin ollut yksi meidän yhteisistä harrastuksistamme, mutta avioliittomme aikana se on kuitenkin jäänyt varsin vähäiseksi. Aloitimme kyllä lukemaan myös erästä toista, Avio- Onnea kaikilla mausteilla -parisuhdekirjaa, mutta mielenkiintoiset TV-sarjat - ja some - veivät kerta toisensa jälkeen voiton, joten kirjojen lukeminen jäi lopulta kokonaan kesken.

Nyt kuitenkin olemme päättäneet skarpata asiassa, ja olemmekin aloittaneet jälleen lukemaan ja juttelemaan enemmän yhdessä. Nykyaikana älypuhelimista voi todella helposti tulla varsinainen parisuhteen aikavaras, joka yhteistä aikaa nakertaen, tuhoaa parisuhdetta hitaasti mutta varmasti. Näin ainakin, jos kapistuksesta tulee puolisoaan tärkeämpi. Ei näin.

Usein meillä kuitenkin käy juurikin niin, että älylaitteemme vievät sen ajan, mikä kuuluisi toisillemme. On vaikeaa laittaa puhelin sivuun, ja olla läsnä. Toinen suhteemme aikavaras on Macbook, josta on todella kiva katsella elokuvia ja yhteisiä sarjoja. Tätä teemme myös usein. Kyllä, puhumme tässä postauksessamme siis ensisijaisesti itsellemme.

- Minä nautin siitä, kun saan illalla selailla Instagramia, Facebookia, sekä jutella ystävieni kanssa. Huomaan kuitenkin, että hyvin usein se vie sen ajan, jonka haluaisin antaa meille yhdessä. Kuinka usein voisinkaan jakaa Teemulle omia ajatuksiani, jotka myös rakentaisivat suhdettamme, mutta sen sijaan lueskelen Facebookista siitä, miten huonosti muiden parisuhteissa menee.

T - Minun heikkouteni ovat hyvät TV-sarjat. Rakastan sitä, kun katsomme yhdessä ohjelmia. Ja se onkin varsin mukavaa yhteistä tekemistä, mutta käyttäessämme yhteisen aikamme useampana iltana viikossa vain sarjojen katseluun ja älypuhelinten selailuun, huomaan, että en enää jaksakaan keskittyä samalla tavoin juttelemaan vaimoni kanssa, kuin aikaisemmin. Monesti on käynyt myös niin, että katseltuamme yhdessä jotain sarjaa, Eve nukahtaakin kesken kaiken, mutta minä vielä jatkan jonkun toisen ohjelman katselua. Silloin peli on menetetty.



Entäpä jos aviovuode olisikin pyhitetty vain sinulle, puolisollesi ja jollekkin rakentavalle parisuhdekirjalle? Kirjalle, josta saisitte kumpikin avaimia parisuhteeseenne? 
Sellaisia avaimia, jotka tekevät parisuhteestanne entistäkin paremman. Kestävämmän ja eheämmän.

Saimme jokunen aika sitten Aikamedialta nipun parisuhdekirjoja. Olemme tutustuneet kirjoihin ja ajatelleet, että aloitamme lukemalla seuraavaksi kirjan:

"Miten auttaa lasta kasvamaan tasapainoiseksi ja eheäksi, oman arvonsa tuntevaksi ihmiseksi?

Kirja antaa eväitä turvallisten suhteiden luomiseen sekä vahvistaa perhesiteitä. Suhteista siiville – vanhemman oppaan on kirjoittanut joukko kasvatusalan ammattilaisia: Päivi Isoaho, Saara Kinnunen, Elli Meklin, Pekka Puukko, Elina Rautio sekä Kristiina ja Markku Virkkilä."

Meille tämä kirja on ajankohtainen, sillä perheessämme on kaksi lasta. Haluamme todella kasvattaa lapsemme niin, että heidän elämässään olisi turvallisia suhteita ja he tuntisivat oman arvonsa.

Jos haluat tutustua kirjaan enemmän, löydät kirjan TÄÄLTÄ.



Kutsumuspäiväkirja

"Kutsumuspäiväkirja on tarkoitettu sinulle, joka vielä etsit omaa paikkaasi. Kirja sisältää yli 80 itsetuntemukseen keskittyvää tehtävää, jotka antavat avaimia tarkoitukselliseen elämään yhdessä Jumalan ja lähimmäistesi kanssa. Tehtävien lisäksi päiväkirjassa on runsaasti tilaa muistiinpanoille, rukouksille, piirroksille ja skräppäykselle.

Teos on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä Kutsumuspäiväkirja-vlogin kanssa.
Kirjaa on saatavilla pinkillä ja turkoosilla kannella.

TÄSTÄ pääset Kutsumuspäiväkirja-vlogiin.


- Minä olen myös aloittanut lukemaan Kutsumuspäiväkirjaa. Kirja vaikuttaa hyvältä, mutta pelkään eniten sitä, että en saa käytyä kirjaa loppuun. Kirjan lukeminen ja tehtävien tekeminen sekä youtube videoiden katselu, vie aikaa ja sen löytäminen on tällä hetkellä hieman haastavaa. Tiedostan, että se on myös paljon itsestäni kiinni. Yritän kuitenkin kovasti!


Seuraavat kirjat ovat meillä jonossa, mutta näitä emme vielä ole aloittaneet. Odotamme innolla, että pääsemme tutustumaan myös näihin kirjoihin.


Rakkaus on väkevämpi

"Anna Lehtisen ja Anniina Jakosen yhteisteoksessa käsitellään rakkauden, avioliiton ja avioeron kipuja ja iloja. Kansien väliin on koottu todellisia ihmiskohtaloita ja elämäntarinoita, niin surua kuin iloa, pettymystä kuin toivoakin. Kaiken sen kutoo yhteen usko tosi Rakkauteen, häneen, joka on tullut etsimään ja pelastamaan juuri sitä, mikä on kadonnut."

Kirja on tarkoitettu jokaiselle, joka tahtoo rakastaa ja tulla rakastetuksi. Uskon, että tämä kirja on myös todella antoisa meidän avioliittoon. Takakannen perusteella kirja on todella kiinnostava. Uskon, että luemme tämän heti, kun saamme aloitettua ja lopetettua Suhteista Siiville -kirjan.

Löydät kirjasta lisätietoa TÄÄLTÄ


Tämä kirja ei ole elämässämme kovin ajankohtainen, mutta varmasti antoisa kirja monelle sellaiselle, joka on käynyt tälläisen elämän vaiheen läpi.

Matkapäiväkirja kuolemanlaakson läpi

”Rakas Priskilla. Suren sitä, että olet poissa luotamme. Menee luultavasti kauan – vuosia, ehkä vuosikymmeniä, ennen kuin saan oppia tuntemaan sinut. Ennen kuin saan kuulla äänesi ja pitää sinua jälleen sylissäni.”

Oman lapsen kuolema on pahimpia asioita, mitä ihminen voi kohdata. Tässä kirjassa Tanja Närhi avaa elämänsä vaikeimman vuoden tuntemuksia, kokemuksia ja pohdintoja: "Kuinka monta litraa kyyneliä on lapsen kuolema? Miten surun tervasta pääsee irti? Miksi Jumala ei paranna kaikkia? Miten Jumala oli sallinut tällaisen tilanteen?"

"Kirja on pienen lapsensa menettäneen äidin surupäiväkirja, mutta myös syvällinen teologinen tutkielma."

Löydät kirjan TÄÄLTÄ



Tässä vielä muita kirjoja, joita meiltä löytyy:


- Paremman avioliiton Rakkauspankki

- Luja ja Hellä Rakkaus

- Avio- Onnea kaikilla mausteilla

- Anteeksiantamisen yliluonnollinen voima

- 112 ajatusta elämästä ja perheestä

- 101 vinkkiä miten pidätte rakkautenne elävänä




Aikamedian avioliitto aiheiset kirjat löydät TÄÄLTÄ



* Yhteistyössä mukana:

AIKASHOP / AIKAMEDIA



- Eve & Teemu

1 kommentti

Ajankäyttö puntarissa

Seurustelumme alkuaikoina tutustuimme yhdessä erilaisiin parisuhdekirjoihin. Yksi näistä kirjoista, oli  Gary Chapman: Rakkauden kieli  - k...

© Sinetiksi • Theme by Maira G.